Suomalainen

Uppsala katedralsångare on uusin ja pienin Uppsalan tuomiokirkon kuoroista. Tuomiokirkko onkansallispyhättö ja Pohjolan suurin katedraali. Kuoro perustettiin vuonna 2008 ja koostuu 16kokeneesta laulajasta. Kuoron pyrkimys on nostaa esiin ja tulkita musiikkia, jota esitetäänharvemmin. Kuoron repertuaari ulottuu vanhimmasta musiikista uusiin sävellyksiin, jotka on useinomistettu kuorolle. Kuoro tekee säännöllisesti kiertueita niin Ruotsissa kuin maailmalla, mutta onmyös tärkeä osa tuomiokirkon musiikkielämää jumalanpalveluksissa ja konserteissa.

Ulric Andersson on kirkkomuusikko, kuoropedagogi, laulunopettaja ja oopperalaulaja. Hänellä ontakanaan kansainvälinen ura laulajana, jonka aikana hän on laulanut useimmat isot oopperaroolitsankaritenorina, mutta myös toiminut tenorisolistina useimmissa suuremmissakirkkomusiikkiteoksissa. Ulric on myös johtanut valtaosan isoista kirkkomusiikkiteoksista kuorolleja orkesterille, mm. Bachin jouluoratorion, Johannes-passion ja H-mollimessun, Verdin, Cherubininja Mozartin Requiemit ja Händelin Messias-oratorion. Oopperauransa ohessa hän on monen vuodenajan toiminut laulunopettajana Malmön musiikkikorkeakoulussa ja vastannutkirkkomuusikkokoulutuksesta Ersta Sköndalin korkeakoulussa. Vuodesta 2012 Ulric toimiituomiokirkkourkurina Uppsalassa.

Scroll Up